Joulutähti on oman tuotantomme ikisuosikki!

Joulutähti rakastaa lämpöä
Joulutähti ei kestä vetoa eikä kylmää. Tämän vuoksi pakkaamme myymälöissämme joulutähdet aina hyvin, jotta ne säilyvät parhaimmillaan kotiisi tai lahjan saajalle asti. Pakattunakin niillä on kiire lämpimään, joten ethän jätä niitä autoon odottelemaan. Anna lämmön tasaantua kotona hetki ennen paketin avaamista.
Valitse kasvupaikka oikein
Joulutähdelle paras valinta on lämmin, vedoton ja valoisa, suoralta auringolta suojattu paikka.
Kastele vähän mutta usein
Kastele joulutähteä haalealla vedellä vähän kerrallaan, mutta usein. Pinta saa kuivahtaa kastelujen välillä. Jatkuva märkyys tuhoaa juuret sekä kellastuttaa ja pudottaa lehdet. Liian kuivassa lehdet veltostuvat, mutta tilanteen voi vielä yrittää pelastaa upottamalla koko ruukun hetkeksi haaleaan veteen.
Joulutähti ei tarvitse lannoitusta
Kukkiessaan joulutähti ei tarvitse lannoitusta. Mikäli kasvatat joulutähteä viherkasvina ympäri vuoden, lannoita sitä kesällä parin viikon välein.
Jatka joulutähden hoitoa joulun jälkeen
Kasvata joulutähteä viherkasvina ja nosta se kesäksi ulos tai parvekkeelle. Lannoita parin viikon välein.
Uudelleenkukittaminen kotioloissa on haastavaa, mutta kannattaa kokeilla! Peitä joulutähti laatikolla tai mustalla jätesäkillä syys-lokakuussa 6-8 viikon ajaksi esim. iltapäiväviiden ja aamukahden väliseksi ajaksi. Näin imitoidaan joulutähden vaatimaa lyhyttä päivää, joka kannustaa sen uudelleen kukkaan.