Oman tuotantomme kotimaiset isosamettikukat useassa eri värissä.
Samettikukilla, niin myös isosamettikukalla on oma ominainen tuoksunsa, jonka tuntee etenkin lehtiä hieraistaessa. Hajun vuoksi monet eivät pidä niistä, mutta samettikukkia voi ihailla kauempaakin. Useimmissa lajikkeissa tätä tuoksua on vähemmän.
Nimensä mukaisesti isosamettikukkiin kuuluvat lajikkeet ovat muita samettikukkia korkeakasvuisempia ja isokukintoisempia. Isosamettikukat ovat 30-120 cm:n korkuisia lajikkeesta riippuen. Varret ovat jäykät ja pystyt. Kukat ovat yleensä voimakkaasti kerrannaiset, pallomaiset, väriltään keltaisen sävyjä. Uudet lajikkeet on pyritty jalostamaan mahdollisimman mataliksi, mutta silti isokukintoisiksi.