Hyppää sisältöön

Kotimainen miljoonakello ø 20 cm muoviamppelissa

Petunia Million Bells Calibrachoa

Miljoonakello ja japaninkello on petuniajaloste jolla on pienemmät kukat mutta runsaampi kukinta, viihtyy auringossa
14,90 

Miljoonakelloamppelit omasta tuotannostamme!

Miljoonakellot ja japaninkellot ovat pienikukkaisia, runsaasti kukkivia amppeli- ja ryhmäpetunioita.

Miljoonakello on huoleton istutettava, sillä sitä ei tarvitse nyppiä.

Petuniat ovat kotoisin trooppisesta Etelä-Amerikasta, josta niitä tunnetaan 35 lajia. Suurin osa niistä kasvaa Etelä-Brasiliassa. Nykyiset jalostetut petunialajikkeet kuuluvat kaikkein suosituimpiin ryhmä-, parveke- ja amppelikasveihin. Petunia ja miljoonakello on jo muutaman taimen ryhmänä näyttävä niin kukkatarhassa kuin astiakasvina, mutta parhaiten se tulee oikeuksiinsa monilajisissa istutuksissa. Petunia- ja miljoonakellolajikkeita on nykyään melkein kaikkia mahdollisia sinisen, liilan ja punaisen sävyjä. On myös valko- ja keltakukkaisia sekä kerrannais- ja kirjavakukkaisia lajikkeita.

Valon tarve

Aurinkoinen kasvupaikka

Hoito

Tuore, vettä läpäisevä keski- tai runsasravinteinen multa- tai hiekka- ja soramaa.

Perhoskasvi.

Myyntikoko

Myydään ø 20 cm muoviamppelissa

Saatavuus Ei saatavilla myymälöistä

  • Tammi

  • Helmi

  • Maalis

  • Huhti

  • Touko

  • Kesä

  • Heinä

  • Elo

  • Syys

  • Loka

  • Marras

  • Joulu

Varmistathan aina tuotteen saatavuuden myymälästämme. Saatavuus vaihtelee sesongin ja myymälän mukaan.

Haku